Olympilaiset

Siilin Kakka Siilin kakka – tulitikkurasia on "mittatikkuna". 😀 Mä en tiedä miksi siili tykkää kakkia juuri betonilaatoille, pihapöydän alle. Ei minua haittaa 😉 – kakit ovat kiinteää tavaraa ja. (haloo kakka haisee aina!) kuinkahan paljon täälläkin spurgut paskoo ja möykkää ja

Moni nimekäs muotoilija on tehnyt omia mallistojaan vuonna 2018 100-vuotisjuhliaan viettäneelle Kultakeskukselle. Lusikka saa.

Kööpenhaminassa on ensi vuonna poikkeuksellisen vilkas urheilukesä, johon Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat jättää leimansa. Tanskan pääkaupungissa pelataan neljä EM-lopputurnausottelua ja.

Korona vei arvokisat ja typisti kilpailukalenteria, mutta huipuille riittää silti tavoitteita. Henri Liipola tähyää uusille.

Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että Venäjä voi menettää vuoden 2023 MM-kisat. Juttu lähti leviämään jääkiekkojohdossa.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten myötä moni asia on tänä kesänä toisin kuin aiemmin.

Korona vei arvokisat ja typisti kilpailukalenteria, mutta huipuille riittää silti tavoitteita. Henri Liipola tähyää uusille.

Lentopallon miesten EM-kisojen alkusarjaa pelataan ensi vuoden syyskuussa Tampereella. Lentopallon EM-kisat pelataan.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten myötä moni asia on tänä kesänä toisin kuin aiemmin.

Yllä Oleva Suomalaisille Pins-jäsenille on lähetetty maanantaina 18. toukokuuta sähköpostiviestejä, joissa ilmoitetaan, että. Terveyden-ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja, professori Mika Salminen on kiireinen mies. Kymco Skootteri Vs: kymco skootteri « Vastaus #3 : Syyskuu 21, 2012, 17:53 » Tyttärelle ostettiin neljä

Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että Venäjä voi menettää vuoden 2023 MM-kisat. Juttu lähti leviämään jääkiekkojohdossa.

Jääkiekko Olympialaiset Calgary 1988Julkaistu: 20.5.2020 klo 14:15 Jarno Koskiranta (40) on pelannut urallaan kahdet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Kuva: Timo.

Lentopallon miesten EM-kisojen alkusarjaa pelataan ensi vuoden syyskuussa Tampereella. Lentopallon EM-kisat pelataan.

Moni nimekäs muotoilija on tehnyt omia mallistojaan vuonna 2018 100-vuotisjuhliaan viettäneelle Kultakeskukselle. Lusikka saa.

Julkaistu: 20.5.2020 klo 14:15 Jarno Koskiranta (40) on pelannut urallaan kahdet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Kuva: Timo.

Olympilaiset